Pienen parvekeyrttitarhan tarvikkeet

Kokosin ohjeet pienen ja edullisen parvekeyrttitarhan tarvikkeista ✨🌱💪

Helposti hoidettavan ja pitkäikäisen parvekepuutarhan perustamisessa on muutama perusseikka, jotka kannattaa ottaa huomioon:

Kasvatusastiat ovat tarpeeksi suuret. Mielellään yli 30 litraa/astia. Suuri astia vetää paljon vettä, jolloin ei tarvitse kastella niin usein, eli esim. viikon, puolentoista lomareissu mökille onnistuu ilman erillistä kastelujärjestelyä.

Kasvatusastioihin ei jää vesi seisomaan, mutta vettä ei myöskään valu lattialle. Eli astiat eivät saisi täyttyä sade- tai kasteluvedestä, eikä haluta, että alakerran naapurin parvekkeelle valuu kasteluvettä. Salaojat, ylivuotoreiät ja aluslautaset joka astialle, siis!

Lannoitus. Jos ostat peruslannoitettua tavallista säkkimultaa, sitä ei ensimmäisenä vuonna tarvitse lannoittaa. Yrtit tarvitsevat muutenkin hyvin vähän ravinteita, joten sama multa saattaa mennä toisenkin vuoden ilman lisälannoitusta. (Sama multa käy kasveille useammankin vuoden, jos sitä lannoittaa. Lisää vinkkejä tulossa)

Valitaan mieluisia ja kestäviä, syötäviä kasveja. Monivuotiset voivat hyvinkin talvehtia parvekkeella useita vuosia. Itse ostan mieluiten yrttien taimet ammattilaiselta, esim. torilta tai taimitarhalta joskus toukokuun alussa. Yksivuotisia voi lisätä joukkoon, mikäli siemenestä kasvattaminen kiinnostaa. (Lisää vinkkejä kasvien valinnasta tulossa, seuraa tätä sivua :))

Kasvatusastiat ja multa

Kangasruukut. Ne ovat edullisia ja keveitä, ja niitä on helppo tilata postimyynnistä ja siirrellä myös ilman autoa. Kangasruukut ovat hengittäviä, eli sade ei pääse hukuttamaan kasveja ja lisäksi juurten kohdatessa ilmavirran seinästä, ne haaroittuvat ja kääntyvät takaisin, jolloin juurten ja kasvien kasvu voimistuu. Esimerkiksi Kangasruukut Dirt Pot Cube 56 l, 15 e/kpl x 2 

Alusastia. Kangasruukut tarvitsevat alleen alusastiat, muuten ne vuotavat lattialle. Toki jos parvekkeella vesi ei haittaa, alusastioita ei tarvita. Kumisia ja muovisia alusastioita saa nykyään edullisesti. Esimerkiksi Alusastia Garden Tray 79×40 cm, 9,90 e/kpl x 1 (Tähän mahtuu juuri ja juuri 2 isoa kangasruukkua)

Multa. Tavallinen säkissä ostettava musta- tai kesäkukkamulta käy. Kahteen isoon kangasruukkuun menee yhteensä 2-3 säkillistä multaa, riippuen säkin koosta.

Ruukkusora. Kevytsora ruukun pohjalla estää juuria likoamasta vedessä. Se myös keventää ruukun painoa. Kevytsoran tilalla voi käyttää myös kiviä tai vaikka männynkäpyjä. Esimerkiksi Kekkilä Ruukkusora 5 l 2,99 e/kpl x 2

Esimerkkisetin koko: pinta-ala 55×120 cm, korkeus 39 cm, vetoisuus 112 litraa

Esimerkkisetin hinta (2x ruukku, 1x alusastia, 2x multa, 2x ruukkusora) = 53,90 e (+ mahdolliset toimituskulut)

Oheistarvikkeet

Kastelukannu. Varaa tarpeeksi iso kastelukannu (yli 15 litraa), jota voit säilyttää kätevässä paikassa.

Puutarhahanskat. Multa on tosi ikävää kynsien alla. Käytä sopivan kokoisia hanskoja.

Sakset tai sekatöörit. Sadonkorjuuseen ja kuivien lehtien poistamiseen.

Sumutinpullo. Kirvoja torjutaan sumuttamalla niitä miedolla mäntysuopaliuoksella.

Tässä postauksessa ei ole mukana kaupallista yhteistyötä – olen valinnut nuo esimerkkituotteet, sillä pidän niitä käteviä kaupunkiolosuhteissa. Niillä saa helposti ja edullisesti hienon parvekepuutarhan alkuun!

Tykkää ja jaa!
error0
fb-share-icon0
Tweet 20